...niin kait tämä menee. Sain itseni rimaa hipoen sängystä ylös, ehdin katsella lehdenkin...olin jopa lähes ajoissa töissä. Jostain syystä tai varmaankin juuri sen takia koko aamupäivän oli äärimmäisen huolestunut olo. Ei varsinaista kohtausta, aamupala loppui kuitenkin lyhyeen jonkin mustan mietteen mennessä mielen vierestä...en vain saanut kesken olevaa banaania alas vaikka kuinka yritin, ei vain uponnut, yökkäytti. Aamupäivän olo oli selliainen kuin pelkäisin jotain kamalaa tapahtuvan. Mitään syytä sellaiseen ei kuitenkaan ole...kaikki on taas tätä samaa vanhaa. Lounaalla työkavereiden kanssa tunne jatkui, kaikki meni ihan ok...tuntui kuin olisin kävellyt aidan kaiteella ja vältellyt putousta, en pudonnut mutta putoamisen mahdollisus pelotti.

Oloa varmasti helpottaisi lievä kiire, nyt töissä itselläni on kuitenkin vähän liiankin rauhallista, järkevää tekemistä ei riitä koko päiväksi. Aikaa jää liiaksi turhaan murehtimiseen. Pelästyn lisäksi outoja ajatuksia jotka satunnaisesti tulevat mieleen...omituisia mielleyhtymiä jotka jäävät pyörimään mieleen liian pitkäksi aikaa...niihin vähän väsyy.

Hyvä päivä tämä on kuitenkin ollut...aamut omat yleensäkin ankeita ja hermostuttavia, en tiedä olenko säikkynä jo pelkästään siitä syystä, että tiedän odottaa aamupäivän jännitystä ja pelkoa...noidankehä jossa pelko aiemmin koetusta ahdistus- ja paniikkikohtauksesta aiheuttaa uuden kohtauksen...voin olla väärässäkin. Vaistomaisesti kuitenkin aamulla kuulostelen kehoni reaktioita, jos jalat tuntuvat jännittyneiltä niin yleensä se vain on varma merkki tulevasta koetuksesta. Nyt edessä on kuitenkin viikonloppua yhdessä Pilkkutytön ja lapsien kanssa. Jo ajatus yhdessä olemisesta, ruuanlaitosta, ulkoilusta, halimisesta ja hellyydestä yleensäkin saa hyvälle mielelle.